top of page
Taustakuva_2k.jpg

BLOGI

Writer's pictureEerika Sippel

Mistä on kiltit lapset tehty?


Ainakin tottelevaisuudesta, käskyjen noudattamisesta, oman tahdon unohtamisesta ja kuuliaisuudesta.


Hyvin usein kuulee sanottavan, että lapseni on tosi kiltti. Mitä se sitten tarkoittaa? Usein sillä tarkoitetaan sitä, että lapsi tekee niin kuin pyydetään eikä hän aiheuta aikuisille minkäänlaista huolta tai harmia. Entäpä sitten tuhma lapsi. Mitä se pitää sisällään? Onko silloin kyse siitä, että lapsi ei noudata pyyntöjä ja ohjeita, vaan tekee oman tahtonsa mukaisesti. Mielestäni me vaadimme herkästi lapselta aikuismaista ajattelua ja ymmärrystä maailmasta. Toivomme lapsen ymmärtävän asiat aikuisen tavoin.


Noin kaksivuotiaana lapsella on oman tahdon -vaihe. Jos jyräämme lapsen tahdon täysin, ei lapsi opi muuta kuin hyväksymään muiden käskyt. Olisi tärkeää antaa lapselle mahdollisuus omaan tahtoon turvallisuus huomioiden. Ei ole mielekästä antaa lapsen tehdä asioita oman tahtonsa mukaisesti kaikessa, mutta lapsen tahtoa tulee kunnioittaa. Kaksivuotias ei osaa vielä arvioida mikä on hänelle vaaraa tuottavaa, joten hän voi halutessaan juosta vaikkapa autotielle. Emme voi tietenkään sallia sellaista. Tilanteen rauhoituttua voimme ilmaista oman huolemme ja kertoa rauhallisesti, että autotielle juokseminen on vaarallista, sillä autot voivat ajaa päälle. Kun taas lapsen halutessa valita itse vaatteensa, voimme antaa hänen tehdä sen.


Lapsi opettelee myös ei-sanan voimaa. Jos emme välitä lapsen sanomasta ei:stä, opetamme hänelle, ettei sillä ole mitään merkitystä. Entäpä, jos lapsen kehon rajoja rikotaan, eikä lapsi ole saanut kokemusta ei-sanan tehosta? Eikä hän tule käyttäneeksi sanaa silloin, kun siihen olisi selkeää tarvetta. Opeta lapsellesi ei-sanan teho. Sitä on hyvä harjoitella arkisten tilanteiden yhteydessä. Kun lapsi sanoo ei, asian tekeminen lopetetaan. Tätä on hyvä harjoitella myös sisarusten ja ystävien välisissä tilanteissa ja leikeissä. Eli puututaan silloin, jos toinen jatkaa tekemistä, vaikka on pyydetty lopettamaan.


MILLAINEN AIKUINEN KILTISTÄ LAPSESTA TULEE?


Aikuisena ”kiltillä lapsella” ei ole omaa mielipidettä, vaan hän toimii toisten toiveiden mukaisesti. Hän ei ole koskaan opetellut sanomaan mitä itse haluaa. Hän herkästi antaa rikkoa omia rajojaan, jolloin tyytyväisyys omaan elämään vähenee. Parisuhteessa ”kiltti lapsi” näkyy mm. niin, että kumppani aina päättää kaikista tekemisistä ja menemisistä. Tämä voi olla hyvinkin rasittavaa asioista päättävälle kumppanille. Hänelle voi tulla tunne, että vastuu asioiden päättämisestä on aina hänellä. Myös ystävyyssuhteissa ”kiltit lapset” jättävät vastuun omista toiveistaan ystävilleen. Usein ”kiltit lapset” eivät edes tiedä mitä haluavat tai sitä, että omien toiveiden sanominen on sallittua. He voivat kokea omien toiveiden esittämisen itsekkyytenä.


Kuinka helppoa sinun on kertoa omista toiveistasi? Tuleeko helposti mentyä muiden toiveiden mukaisesti? Entäpä onko lähipiirissäsi joku, joka selkeästi antaa muiden päättää mitä seuraavaksi tapahtuu, eikä ota vastuuta omista tarpeistaan ja toiveistaan?


Haluamista ja omien toiveiden esittämistä voi opetella seksuaaliterapiassa. Jokaisella on oikeus ilmaista mikä tuntuu hyvältä tai mistä ei pidä. Tämä on tervettä itsekkyyttä.

bottom of page